• Lasten meikit
  • Laadukasta ja turvallista kosmetiikkaa lapsille
  • Ilmainen toimitus yli 49€ ostoksille
  • Lasten meikit
  • Laadukasta ja turvallista kosmetiikkaa lapsille
  • Ilmainen toimitus yli 49€ ostoksille

Veikka-karhun ensimmäinen jouluaatto

Voit kuunnella sadun videolta, tai alla sama satu löytyy tekstinä.

”Hei jätä vähän minullekin”, Veikka- karhu murahti kun katseli Liina-jäniksen ja Tilda-oravan keräävän koriin kukkurallisen marjoja. ”Anteeksi Veikka, jouluvalmistelut pitää aloittaa hyvissä ajoin. Osa marjoista kuivataan ja osasta tehdään hilloa joulujuhliin”. ”Niin, niin tietysti. Minun pitää kuitenkin tankata talviunille, jättäkää minullekin”, Veikka sanoi, mutta Liina huomasi miten Veikan katse hakeutui sammalmättäisiin ja ryhti painui lysyyn”. ”Voi kun sinäkin voisit osallistua joulujuhlaan. Me kaipaamme sinua siellä”, Liina halasi Veikkaa (tai oikeastaan Veikan jalkaa, koska pituusero oli valtava). ”Niin, olisi mukava kerrankin kokea joulu”, Veikka sanoi haaveilevasti: ”Se kuulostaa niin jännittävältä. Lahjoja, jouluruokia ja joululauluja”. ”Ehkä sinä voisitkin!”, Tilda äkkiä kiljaisi! Jos vain, noh, olisit hereillä jouluun asti. Käyt sitten sen jälkeen nukkumaan!”. ”Voisiko se olla mahdollista, en tiedä..”, Veikka empi. ”Totta kai. Sen kun valvot”, Tilda kiljahti innoissaan ja kiipesi Veikan pään päälle hyppimään. Veikkaa alkoi väkisinkin naurattaa. ”Tule alas sieltä puuhkahäntä. Hyvä on. HYVÄ ON!”, Veikka karjaisi: ”Tänä vuonna minäkin osallistun joulujuhlaan”.

Niin kuluvien viikkojen aikana Veikka ei valmistautunutkaan unille vaan keräsi muiden metsän eläimien kanssa ruokaa suurta joulujuhlaa varten. Ja kaikki kävikin kovin ripeästi kun apuna oli karski karhu. ”Ei ei ei Veikka, älä revi koko puuta juurineen! Me keräämme kyllä kävyt latvasta”, Tilda kiljaisi estääkseen ystävänsä aikeet. ”Mutta se kävisi nopeammin jos puun latva olisi maassa”, Veikka hymyili”. ”Niin.. Mutta sitten puu ei tekisi minulle enää ensi vuonna käpyjä”, Tilta naurahti.

Veikka myös valmisti lahjoja ystävilleen, ja se kaikki salailu oli kutkuttavan kivaa. He koristelivat yhdessä Moona-hirven kanssa suuren kuusen. Kuusi kasvoi pienen mäen laella, josta oli ihanat maisevat kaukaisille pelloille. Illalla laskeva aurinko värjäsi koko mäen pehmeän punaiseksi, ja Veikka oli varma, että se oli koko metsän kaunein paikka. Kyseisellä mäellä tietysti vietettäisiin myös SUURET joulujuhlat jouluaattona.

Mutta sitä mukaa kun päivät lyhenivät ja jouluvalmistelut valmistuivat, alkoi Veikka-karhun silmäluomet painamaan aina vain enemmän ja enemmän. Toisinaan Liina-jänis löysi Veikan torkahtaneena kesken puuhien. ”Mahdatkohan sinä jaksaa valvoa jouluun asti?”, ystävät kyselivät Veikalta huolissaan, mutta Veikka aina vain vakuutteli jaksavansa.

”Ketä te olette? Mukava tavata”, Veikka törmäsi eräänä päivänä metsässä valkoiseen jänikseen ja harmaaseen oravaan. Jänis ja orava pärskähtivät nauruun. ”Me tässä, Tilda ja Liina”, eläimet nauroivat. ”Mitä?! Mistä te olette saaneet noin päheät uudet turkit!?”, Veikka ihasteli. ”Nämä ovat talviturkit, näin käy joka vuosi. Huomenna tulee lunta”, Tilda selitti. ”Niinkö. Onpa upeaa. Saankohan minäkin talviturkin?”, Veikka suki ruskeaa karvaansa mietteliäänä. ”En ikävä kyllä usko, ei karhut vaihda talviturkkia”, Liina tirskui. ”Höh. Ei karhut valvo talvellakaan. Minä olen ensimmäinen talvikarhu, ja minä voin hyvinkin vaihtaa talviturkin!”, Veikka ärähti hieman loukkaantuneena, mutta haukotteli sitten makeasti päälle. ”Hoihoihoi, talvikarhu olen..”, Veikka mumisi. ”Voi sinua ystäväni, Tilda huokasi: ”Mutta on minulla sinulle asiaakin. Tai siis toin sinulle jotain.. Jotain hyvin tärkeää”, Tilda hymyili innostuneena ja kaivoi puun takaa piilosta joulukalenterin. ”Vau, kiitos! Mikä se on?”, Veikka käänteli joulukalenteria hämillään. ”Se on joulukalenteri, avaat yhden luukun joka päivä ja kun luukut loppuvat, on jouluaatto!”, Tilda selitti tohkeissaan. ”Jopas jotakin miten näppärää. Mitä luukkujen sisällä on?”. ”Lempiherkkujasi. Kuivattuja puolukoita”, Tilda sanoi. Veikka säiteli. Ensimmäinen oma joulukalenteri, jopas jotakin!

Kuten Tilda ja Liina olivat ennustaneet; seuraavana päivänä satoi ensilumi. Kun Veikka heräsi yöuniltaan hän säikähti. ”Tämähän on karmeaa! Tämän on oltava sitä paljon puhuttua lunta”, Veikka värähti inhosta. ”Märkää. Kylmää. Yök!”, Veikka nosteli palelevia tassujaan ja katsoi kaihoissaan talvipesäluolaansa kohden. ”Noh, ei enää pitkä aika”, Veikka puheli itsekseen ja huomasi samassa silmäkulmassa joulukalenterin. ”Jippii, tänään on tullut lunta, on varmasti ensimmäinen kalenteripäivä. Ei enää pitkä aika joulujuhliin”, Veikka hihkaisi ja tuli paremmalle tuulelle. Veikka pisti puolukat luukusta suuhunsa ja käveli mäen laelle, suuren kuusen luo. Oikeastaan maailma näytti aika kauniilta näin valkoisena. ”Joulukuu ja enää 23 päivää jouluun”, Veikka hymähteli tyytyväisenä katsellessaan maisemia.

Voi voi Veikkaa, se, että ensilumi sataa ei tarkoita, että on joulukuu. Oikeasti oli 25.11, vielä viikko joulukuuhun.

Aika kului nopeasti viimeisiä jouluvalmisteluita tehdessä. Veikka torkahteli kesken päivän yhä useammin, mutta jaksoi pysytellä hereillä sillä luukut kalenterissa vähenivät päivä päivältä. Enää 20 päivää jouluun. Enää 15 päivää jouluun. Enää 10 päivää jouluun. Enää viisi päivää jouluun. Mitä vähemmän kalenterissa oli luukkuja jäljellä, sitä enemmän Veikka nukkui. Usein Veikka nukkui jo suurimman osan päivästäkin, mutta jatkoi sitkeästi yrittämistä. Enää 2 päivää jouluun. Enää.. Niin, yhtenä kauniina talviaamuna se oli. JOULUAATTO! Tai siis.. Niin Veikka luuli, koska oli aloittanut kalenterinsa viikon etuajassa.

Veikka hyppäsi riemuissaan ylös. ”Minä tein sen, minä tein sen!”, Veikka huusi ja lähti heti taivaltamaan Liina-jäniksen kotia kohti. Perille päästyään hän huomasi ilokseen, että Tildakin oli Liinan luona. ”Kop kop. Täältä tulee joulupukki. Ei vaines, Veikka täällä. Hyvää joulua!, Veikka nauroi makeasti syvältä kumpuavaa iloaan. Tilda ja Liina vilkaisivat toisiaan. ”Eihän tänään..”, Liina ehti aloittaa, mutta Veikka oli niin tohkeissaan, että puhui päälle:

”Voitteko uskoa, että tein sen! Valvoin jouluaattoon asti! En olisi ehkä jaksanut enää päivääkään. Mutta enää ei tarvitsekaan, tein sen! Hyvää joulua”. ”Mutta Veikka, ei tänään..” Liina aloitti uudestaan, mutta Tilda tukki hänen suunsa. ”Hyvää joulua Veikka!”, Tilda toivotti iloisesti takaisin. ”Monelta juhlat ovat?”, Veikka kysyi. ”Ne alkavat auringonlaskun paikkeilla”, Tilda vastasi iloisesti. ”Nähdään sitten juhlissa, käyn vaihtamassa joulurusetin kaulaan, ja hakemassa lahjat ja herkut”, Veikka hykerteli. Veikan mentyä Liina hyppi hermostuneena: ”Mitä me nyt teemme? Mitä me nyt teemme?”. ”Menemme juhlimaan joulujuhlaa tietysti. Käydään kertomassa muillekin”, Tilda totesi suu hymyssä.

Auringonlaskun aikaan metsän väki kokoontui mäenlaelle, suuren, koristellun kuusen juurelle. Ja se oli upein joulujuhla ikinä! Se oli suurinta joulumielen rakkautta mitä on ikinä nähty. Koko metsän eläimet juhlivat joulua viikon etuajassa, että heidän ystävänsä saisi kokea sen edes kerran elämässään. Kaikki tiesivät ettei Veikka pysyisi hereillä enää viimeistä viikkoa.

Veikka sai ihania lahjoja, kuten villasukat, puolukkahilloa ja kuusenkäpypalapelin. He lauloivat joululauluja, kertoivat tarinoita ja söivät mahtavia herkkuja. Vasta myöhään illalla alkoivat eläimet yksi toisensa perään vetäytyä koteihinsa. Iloinen keskustelun helinä kävi kuitenkin vielä pienen porukan kesken kuusen juurella. ”Missä Veikka muuten on?”, Moona- hirvi yht'äkkiä ihmetteli. Kaikki katselivat ihmeissään ympärilleen. ”Voi toista, katsokaa”, Tilda sanoi ja osoitti kuusen alle, jossa iso ruskea möykky oli kerällä ja tuhisi unissaan voimakkaasti. Ystävyksen menivät Veikan luo ja varovasti herättelivät häntä: ”Veikka, tule, me saatamme sinut talvipesäluolaasi unille”. Ystävykset auttoivat unissaan laahustavan karhun pesäänsä, pehmeälle sammalvuoteelleen ja peittelivät sen heinäpeitolla. ”Hyvää yötä Veikka, nähdään keväällä!”, eläimet sanoivat ja katsoivat nukahtamaisillaan olevaa ystäväänsä. ”Hyvää yötä, ystävät, kiitos maailman parhaasta joulusta”, Veikka mumisi vielä ennen nukahtamistaan.

Viikon päästä kun oli oikea jouluaatto, koko metsän väki (lukuunottamatta Veikkaa, joka veteli tietysti sikeitä) kokoontui kuitenkin taas mäen laelle suuren kuusen juurelle auringonlaskun aikoihin. ”Mitäs nyt tehdään?”, Liina kyseli hieman ihmeissään. ”Ei meillä ole enää toisia joululahjoja tai -ruokia”, Moona parahti. Eläimet seisoskelivat hieman hämillään ja kyselevä puheensorina täytti mäen, kunnes eräs hiiri kipitti Moonan sarven päähän, huusi ja osoitti taivaalle: ”Katsokaa!”. Kaikki eläimet katsoivat hämillään taivaalle, jossa leijui paikallaan joulupukinreki. ”Hyvää joulua!, pukin porot huusivat metsän eläimille. ”Hyvää jou.. Noh, joulua!”, Moona huusi takaisin. ”Mitä te täällä nökötätte ilman lahjoja ja herkkuja?”, joulupukki uteli eläimiltä. Tilda selitti joulupukille tilanteen, joka teki pukkiin suuren vaikutuksen. ”Olette osoittaneet enemmän joulumieltä kuin ehkä kukaan tapaamani ennen. Kiitoksena annankin teille joululahjaksi...UUDEN VUODEN”, pukki nauroi hersyvää naurua, joka tarttui eläimiin, ja lopulta koko metsä raikasi iloista kikatusta, hekotusta, hörötystä ja hohotusta.

Ja siinä samassa pukki teki jonkin mystisen taian ja koko taivas räjähti väriä. Sinä iltana siellä metsässä nähtiin upein revontulien, ilotulituksien ja tähdenlentojen sarja mitä koko maailmassa on ikinä nähty.

”Ei ehkä kuitenkaan kerrota tästä Veikalle, tai se haluaa ensi vuonna valvoa uuteen vuoteen asti”, Liina tirskahti. ”Meinaat jouluun”, Tilda virnuili takaisin.