NYT ILMAINEN TOIMITUS YLI 30€ TILAUKSILLE! (NORM. 70€)

Sanna Isto

Sanna Isto on Berliinissä asuva lasten- ja nuortenkirjailija. Hän on valmistunut fil. maisteriksi Helsingin yliopistosta. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän on hankkinut työkokemusta paitsi äitinä Berliinissä, myös hotellityöntekijänä Lontoossa ja pankkivirkailijana Tukholmassa. Hän on suomentanut kirjoja ja elokuvia, toiminut festivaalityöntekijänä ja taidegalleristina, vientisihteerinä ja tutkimusapulaisena. Hän on hoitanut lapsia Pariisissa ja huristellut potkulaudalla yliopiston kirjaston maanalaisilla käytävillä. Erityisen ylpeä hän on siitä, että Suomen metsissä kasvaa satoja ja satoja hänen istuttamiaan puita.

Palkinnot

- Finlandia Junior -ehdokkuus 2023 teoksesta Näkymättömät, 2016 teoksesta Maan alaiset
- Topelius-ehdokkuus 2023 teoksesta Näkymättömät, 2019 teoksesta Sirpale
- Nuori Aleksis -ehdokkuus 2020 teoksesta Sirpale
- IBBYn kunnialistan Suomen edustaja 2018 teoksella Maan alaiset
- Arvid Lydecken -palkinto 2017 teoksesta Maan alaiset, 2012 teoksesta Tinka ja Taika
- Helmet-ehdokkuus 2017 teoksesta Maan alaiset
- Lasten LukuVarkaus -ehdokkuus 2013 teoksesta Tinka ja Taika - Noidanruohon salaisuus

Kuva: Nili Raz Almog

Näkymättömät
Talo, jossa kummittelee. Se tästä enää puuttuikin. Lomanvietto kaukana kaupungista ja kavereista ei ollut se, mitä Pii toivoi hartaasti odottamaltaan...
Kategoria: Finlandia, Haamu, Kesäloma, Nykykirjallisuus, Palkinnot/ehdokkuudet, Romaanit, Topelius Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2023
Sirpale
Voiko menneisyyttä muuttaa? Sanna Iston Sirpale on vangitsevasti historiaa ja nykyaikaa sekoittava nuortenromaani Berliinistä. Kolme kesäviikkoa koiravahtina, kun muu perhe...
Kategoria: Aikamatkustus, Nykykirjallisuus, Romaanit Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2019
Maan alaiset
Huikea seikkailu maanalaisten salaisuuksien parissa Kuten vanha linnoituskin, Viaporin alkuperäiset asukkaat olivat läsnä kaikkialla. Mutta siinä, missä toinen oli nähtävyys,...
Kategoria: Arvid Lydecken, Finlandia, Linna/talo, Palkinnot/ehdokkuudet, Romaanit, Seikkailu Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2016
Tinka ja Taika – Kielletty metsä
Kikattavaa sisarusenergiaa ja noitamaista menoa. Noitasiskokset Tinka ja Taika ovat kadottaneet mummonsa taika-arkkuun - kaikki on nyt kiinni arkunperijättärien taidoista!...
Julia Vuori Kategoria: Fantasia, Isovanhemmat, Noita, Pehmolelu, Romaanit, Sisarukset Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2015
Tinka ja Taika – Noidanruohon salaisuus
Riemastuttavat pikku noitasiskokset seikkailevat jälleen, ja hurjaa kieputusta riittää. Julia Vuoren kuvituksessa hehkuu aurinkoinen fantasiamaailma.
Julia Vuori Kategoria: Fantasia, Noita, Romaanit, Sisarukset Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2013
Tinka ja Taika
6-vuotiaille ja sitä vanhemmille sopiva sympaattinen lastenromaani neuvokkaista siskoksista. Kun Tinkan ja Taikan mummo tulee vierailulle, talo tulvahtaa täyteen salaisuuksia....
Julia Vuori Kategoria: Arvid Lydecken, Isovanhemmat, Noita, Sisarukset Kirjailija: Sanna Isto Ilmestynyt 1.2.2011